On mukava herätä kun ulkona paistaa aurinko. On hiljaista, ei kuulu mitään, on rauhallista kuten vain Lapissa voi olla. Aamupalan jälkeen tavarat autoon, käynti maksamassa yöpyminen ja sitten kohti venettä jolla pääsisin Ounasjärven yli, samalla jättäen autoni, joka odottaisi minua Pallaksella, sinne päästyäni.
Puuvene lipui rauhaisan järven poikki nopeasti, maihin ja rinkka selkään sekä menoksi. Ilman karttaa ja kompassiakin täällä näkee mihin pitää mennä...

Ensimmäisen päivän tavoitteena on Sioskuru, johon olen varannut yöpaikan varaustuvasta. Saan ensimmäiset päivämatkaajat kiinni jo parin kilometrin kävelyn jälkeen. Samalla pidin ensimmäisen tauon, katsellen luonnon oikkua ... ruskaa. Ihmetellen hiljaisuutta ja rauhaa joka vallitsi sisälläni. Jatkaessani matkaa ohitin lammen ja leiripaikan tavoitteenani Pyhäkeron autiotupa jossa olisi ensimmäinen tankkaus tauko.

Puut rupesivat pikkuhiljaa harvenemaan, ja Pyhäkero tuli pala palalta näkyviin. Saavuin autiotupaan jonka pihassa päivämatkaajat söivät eväitään nuotion ääressä. Minä löysin paikkani kahvituvan terassilta jossa sain olla ihan yksin. Trangiaan tuli ja hetkessä lämmin ateria on valmis. Kyllä nykyaikana on helppoa, pussiruokaa löytyi jos jonkin makuista ja en nyt ollut tullut nauttimaan mistään kulinaarisista nautinnoista vaan maisemista, hiljaisuudesta ja luonnosta.

Matka jatkui, puuraja jäi taakse. Aurinko paistoi ja samalla satoi muutama tippa vettä, ei haitannut millään tavoin. Vaikka päälläni ei ollut muutakuin t-paita ja takki hiki oli melkoinen koko ajan... Saavutin kolmen naisen ryhmän ja heidän kanssaan kuljin vähän matkaa... saivat opastusta mitä tunturissa pitää olla mukana ja mitä ei. Totesivat että seuraavalla kerralla on oikeat eväät.... Täällä tiesin tapaavani vain mukavia ihmisiä, kukaan tiukkapipo ei tänne tulisi....

Pyhäkeron päälle päästyäni tiesin että nyt olisi loppumatkaa pelkkää alamäkeä... ennen Sioskurun autiotupaa. Maisemat näyttivät aikatavalla erilaisilta kuin talvella. Ohitin vielä joukon italialaisia poikia suomalaiseen oppaan kera. Mielestäni kävelin hiljaa mutta aina vaan joku tuli selkä edellä vastaan...

Kurun pohjalla, puitten keskellä näkyi autiotuvan katto. Vajaa 15 km ja 5 tuntia ei paha... Ruuanlaitto ja samalla tutustuen paikalla oleviin ihmisiin. Ja niin sujui ilta, jutellen nauttien kuuma vettä, hunajaa ja.... Pimeys laskeutui yllättäen, samalla ilma viilentyi, oli aika siirtyä sisätilaan.