Eilen oli pyhäinpäivä, päivä jolloin muistellaan ihmisiä joita ei enään ole. Ihmisiä pitäisi muistaa silloin kun he elävät, vaikuttavat elämääsi tavalla tai toisella..
Toki on hyvä pysähtyä ja rauhoittua hetkeksi ja mikään ei ole sen parempi paikka  kuin mennä hämärässä hautausmaalle jossa hautoja valaisevat sadat kynttilät.

Jo toinen yö jolloin ennen nukkunut pitkään... Olen kokenut viikon aikana tunne mysrskyn, myrskyn jolloin tunteet ovat menneet laidasta laitaan. Olen itkenyt ilosta ja surusta, nauranut itselleni ja muille, olen pukenut sanoiksi päässäni olevia ajatuksia ja tuntemuksia.

Olen yrittänyt noudattaa hyvän ystäväni ohjetta; älä kiirehdi, sinulla on aikaa koko loppuelämäsi. Mutta voin myös todeta että minulla on jo ollut yksi elämä miksi en voisi aloittaa sitä siten kuin tunnen, mitä hävittävää minulla on. Joskus ratkaisut ovat kipeitä mutta mikä ei tapa se vahvistaa. Jos petyn tunteisiini luottaen, eläen kuten tunnen, olen aina päivän rikkaampi, tietäen että päiväni ovat rajalliset. En voi elää huomista vain vaan tätä päivää ja tätä hetkeä, pyrkiä elämään se niin kuin minusta tuntuu, eikä siten kuin minulta odotetaan tai että miten olisi järkevä tehdä. Elän itselleni jotta voin elää myös muille.